keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kuvia pennuista

 Sama luu oli ollut Islalla jo kauan, mutta jostain syystä se ei ollut sitä syönyt ennen kuin annoin sen sille uudestaan. Kerttu vasemalla ja Pikkuhukka oikealla, Pantteri vähän niiden alapuolella. Pennut saivat samalla pienen opetuksen, Isla murisi ja näytteli vähän hampaita kun tulivat liian lähelle sen luuta. Isla huomasi hienosti eron jos pentu vain vahingossa hoiperteli luun lähelle, vai tuliko ne katsomaan itse luuta.
 Pantteri osaa ottaa rennosti. Näin se sammui syliini selälleen.
 Kävin Islan kanssa lenkillä, heti kun tulimme sisälle kaikki kolme pentua syöksyi sitä kohti, eivät edes jaksaneet odottaa että se tulisi takaisin pentulaatikkoon.
 Kerttu ja Pantteri miettivät miten pääsisi maitobaarin luo, vaikka se oli väärällä puolella.
 Pojat leikkivät keskenään ja Kerttu siellä edessä vähän irvistelee.
 Kerttukin liittyy leikkiin tai oikeastaan komensi poikia lopettamaan.
 Leikin jälkeen maistui uni. Isla jatkoi luun järsimisen.
Unen jälkeen ruoka taas maistuu. Vielä viikko sitten se oli vain tätä ruoka - unta - ruoka - unta jne, nyt sentään on tullut mukaan myös lyhyet leikkihetketkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti